Kukaan ei ikinä oo löytäny vastausta sille, miks Paaveeta kutsutaan Paaveeks. Mut Paavee näyttää Paaveelta ja käyttäytyy ku Paavee. Se on rento ja kiva ruunanmötikkä muutamalla omalaatusella tempulla varustettuna. Isäukoltaan se on perinyt selvästikkin sen, että se vois loistaa ku naantalin aurinko joka ikisenä päivänä. Se vaikuttaa aina niin hyväntuuliselta ja myötätuntoselta, että siinä väkisinkin nousee hymy huulille vaikka tallille tultaessa oltais kuin mitäkin mörrimöykkyjä. Ja jos itkettää (ja ihan muuten vaan), Paavee tahtoo aina piristää ja potkasee kumoon harjasankon tai nuolasee sun poskees. Sillä on myös muita omanlaatusia temppuja, joista Paaveen omiin lemppareihin kuuluu selvästi harjapituushyppy (siis että kuka heittää harjan pisimmälle käytävällä) ja syliinkiipeeminen. Okei, ei ehkä ihan kirjaimellisesti syliinkiipeeminen, vaikka siltä välillä tuntuukin kun ruuna kerjää rapsutuksia ja asettaa päänsä sun syliin (sen takia en istu karsinassa, ei ihme jos toi hyppäis mun päälle).

Hoitotilanteet menee aina kahella eri moodilla; joko ruuna on adhd ja se ei vaan malttais pysyy paikallaan tai nostella kavioitaan, tai sit se on jumahtanu paikalleen ja nauttii vaan hoidettavana olosta.