ei. Lemmentyö oli raskaammanpuoleinen nallekarhu, hevonen, jota ei voinut olla rakastamatta. 153cm korkea, vaaleanrautias tähtipää sai varsanäyttelyistä kolmosta ja kaksmiinusta, laatuarvostelukarsinnoissa ori oli keskikastia, joskin liikkeistä tuli kehuja (hyvä yliastunta, suorat ja elastiset, hyvä työntö takaa). Lauhkea, nöyrä, yhteistyöhaluinen ja yritteliäs hevonen oli ruunamainen tossukka, joka kisaamisen ohella teki tuntiratsun ja kärryhevosen hommia. Koulupuolella Lemmentyö kisasi he A -radoilla 60+% tuloksin, parista va B -startista tuli 53-55%. Esteitä ori kisasi lainakuskin kanssa metriin asti erinomaisella menestyksellä (voitto tai sijoitus lähes joka startista), samaten kenttää helpoimmissa luokissa keräten hyviä ratoja ja joitakin sijoituksia. Hyppytyyli ja liikkeet olivat loistavat, rakenteessa oli vikansa; kelvolliset tyypit ja leimat, raskaahko, vahva kaareva kaula, korkea säkä, lyhyehkö selkä, loiva lapa, jyrkähkö lautanen, sapelihakuiset etuset, hyväasentoiset takaset, pystyhköt vuohiset. KTK-II -palkittu ori sai hyvät pisteet käyttökokeestaan sekä paljon kehuja luonteestaan, vaikka herkkyyttä ja reaktiivisuutta kaivattiin etenkin esteillä enemmän.
Periyttäjänä Lemmentyö on ollut huono; valtaosa sen jälkeläisistä on niin totaalisen pehmeitä lapasia, ettei niiden mahdollista osaamista saa edes kaivettua esille. Lemmentyöläiset ovat harraste(puska)hevosia, harvat kilpailevat kisaavat pikkuluokissa. Liiankin lauhkean luonteen mukana tuli usein hieman raskaahko, vaikkakin korrekti rakenne. Lemmentyö lopetettiin 19-vuotiaana sen loukkaannuttua tarhassaan.

​

eii. Lemmentaika, suurimerkkinen punarautias, aloitti uransa ravurina. 153-senttisellä orillaan oli takanaan rautainen ravisuku, vaikka emänsä oli tehnyt myös ratsun hommia ja suomenhevosten koulumestaruuden voittaneen orijälkeläisen. Lemmentaian vauhti ei riittänyt radoille, joten uudelleenkoulutus ja ratsun hommat odottivat. Ryhdikäs, hyvätyyppinen ja -leimainen raudikko oli vaikuttava näky kaikkine vikoineenkin; pitkä leveähkö kaareva kaula, korkeahko lyhyt säkä, pyöreä sopusuhtainen runko, loiva lapa, pitkä jyrkähkö lautanen, etuset sapelihakuiset, kintereet käyrähköt. Lemmentaika kisasi aikanaan vaB/100cm radoilla hyvällä menestyksellä, jalkoihin tuli vasta korkealla iällä rasitusmuutoksia kovasta kisatahdista huolimatta. Raudikolla oli väljät, joustavat liikkeet, joissa oli hyvä tahti ja yliastunta. Ravi oli Lemmentaian paras askellaji, ja lisätty ravi oli hevosen bravuuri. Hyppytekniikka oli kelvollinen, ponnistuspaikat tuppasivat olemaan askelta liian kaukana esteestä. Lemmentaian KTK-III nousi KTK-II:ksi kisatulosten perusteella. Ori oli rehti, reipas työmyyrä ja "kaikki käy" -kaveri, käsitellessä lapanen ja ratsuna sopivan säpäkkä, joskin hieman vahva suustaan.
Lemmentaika oli valitettavan huono tiinehdyttäjä, eikä ori kisanäytöistään huolimatta kiinnostanut kovin suurta tammanomistajajoukkoa. Pääosa orin jälkeläisistä on mukavia, osaavia ja korrektirunkoisia harrasteratsuja, vai kuusi on kilpaillut aktiivisesti. Ori periytti vahvasti liikkeitään ja kapasiteettia kouluradoille. Nykyään Lemmentaika on oloneuvoksena kotitallillaan Seinäjoella.

​

eie. Kaihonkatsanto (151-senttinen tähtipäinen rautias) ei ollut rakenteellisesti kummoinen; kelvolliset tyypit ja leimat, hyvä kaula, korkea säkä, lyhyt selkä, pystyhköt lavat, jyrkkä lautanen, pitkiä, pystyhköjä vuohisia lukuun ottamatta hyväasentoiset jalat. Liikkeiltään ja hyppytekniikaltaan raudikko oli keskikastia, kaikin puolin tavanomainen tapaus ilman isoja vikoja tai wow-fiilistä. Varsanäyttelyistä tuli järjestään kolmospalkintoa, laatuarvosteluissa tamma oli massaan hukkuvaa keskitasoa. Koulupuolella Kaihonkatsanto oli helppo B -peli, esteillä taas mentiin 110cm ratoja vaivatta, yksittäisenä Kaihonkatsanto ylitti 130cm pystyjä. Hevosen vahvuus oli sen luonteessa ja työmotivaatiossa, Kaihonkatsantoa nöyrempää ja yritteliäämpää hevosta sai hakea. Käsitellessä lauhkea, umpikiltti perhehevonen oli ratsuna aina parhaansa tekevä, sopivan herkkä ja reaktiivinen sekä eteenpäinpyrkivä ratsu, joka lähti aina mielellään töihin. Tamma kisasi aktiivisesti koulua seuratasolla ja esteitä aluetasolla saaden ruusukkeen silloin tällöin, useammin esteiltä. Esteillä sijoitus jäi yleensä kiinni ajasta, Kaihonkatsanto hyppäsi hyvällä ilmavaralla jalkojaan varoen, joten pudotuksia tuli harvoin. Ratsastettavuudella kantakirjaan hyväksytty raudikko teki neljä varsaa, kaikki tammaa itseään parempirakenteisten orien kanssa. Varsat perivät emänsä erinomaisen luonteen ja työmoraalin sekä hyppykapasiteetin, osa myös emänsä lyhyen selän. Kaihonkatsannon varsat ovat pärjänneet hyvin kilparadoilla (este- ja kenttäkisoissa) ja ihastuttaneet harrasteratsuina.

​

ee. Sulhonsurma, rautias, 152-senttinen kenttätamma, oli ikäluokkansa lahjakkaimpia nuoria niin este- kuin koulupuolelle. Tamma oli tullut vahvasti vanhempiinsa; erittäin hyvät tyypit ja leimat, pitkä niska, kevyt kaareva kaula, kevyt sopusuhtainen, pyöreä runko, hyvät lavat ja lautaset, etuset sapelissa, lievästi käyrät kintereet. Jalkojen virheasennot eivät kuitenkaan koskaan haitanneet käyttöä, ja Sulhonsurma oli muutenkin terve kuin pukki. Laatuarvosteluissa ja nuorten luokissa loistanut tamma voitti kertaalleen suomenhevosten kenttämestaruuden ja sijoittui useampana vuonna. Raudikolla oli erittäin hyvät, irtonaiset ja eteenpäinpyrkivät liikkeet, joiden tahti ja yliastunta miellyttivät niin koulutuomareita kuin ktk-lautakuntaa. Tammalla oli isänsä hyvä hyppytekniikka ja kapasiteettia 110cm luokkiin. Rohkea, reipas ja hieman kuumuva hevonen oli ehdottoman nöyrä, työhönsä keskittyvä ratsu, joka kuumumisestaan huolimatta keskittyi ratsastajaansa pyrkien aina tekemään parhaansa. Sulhonsurman kanssa toimiminen oli ilo, hevonen oli suhteellisen helppo ja kaikin puolin miellyttävä tapaus, jonka työmotivaatio (etenkin esteillä) oli omaa luokkaansa.
KTK-I –kirjatulla tammalla on viisi jälkeläistä, joiden taso vaihtelee suuresti. Lupsakampien orien kanssa Sulhonsurma teki turhankin hyväluontoisia hevosia, joista jäi puuttumaan terävyyttä ja suorituskykyä (suvusta huolimatta). Säpäkämpien orien kanssa jälkeläisistä tuli kunnon kilparatsuja kenttäradoille. Tamma periytti vahvasti hyviä liikkeitään ja hyppytekniikkaansa sekä hyvää rakennetta, ilman jalkojensa virheasentoja. Sulhonsurma lopetettiin 24-vuotiaana ähkykierteen vuoksi.

​

eei. Myrkkykeiso oli upea allround-ori, jonka kantakirjalausuntoa rumensivat kaksi kutosta jalkojen asennoista ja kavioista. 153cm korkuinen kulomusta suorittajaori oli kuitenkin terve kuin pukki, eikä sen jaloissa koskaan ollut terveydellistä sanomista. Ori oli kolmi- ja nelivuotiaana kuuden lahjakkaimman estehevosen joukossa, kouluratsastukseen sen liike oli hieman vaatimatonta tahdikkuudesta ja hyvästä yliastunnasta huolimatta. Ori oli kuusivuotiaana kasvattajakilpailun toinen estepuolella, ja myöhemmin ori kisasi 100-110cm esteitä sekä jonkin verran kenttää (harraste) ja koulua (he B-A), kaikkea tasaisin tuloksin ja aika ajoin ruusukkeita saaden. Myrkkykeisolla oli erittäin hyvät tyypit, sopusuhtainen kevyt pyöreä, sopivan syvä runko, pitkä niska, kaareva kaula, hyvä säkä, loivat lavat. Etuset olivat sapelissa, takasissa käyrät kintereet, vuohiset olivat pystyt. Ori kuitenkin suoritti hyvällä liikemekaniikalla ja hyppytekniikalla. Luonteeltaan hevonen oli nöyrä, palveleva ja reipas, sillä oli hyvä eteenpäinpyrkimys, sopivasti rohkeutta ja herkkyyttä. Käsiteltäessä Myrkkykeiso oli kuitenkin lauhkea ja sopi lastenkin käsiin.
KTK-II –palkitulla orilla on 67 jälkeläistä, joita parikymmentä kisaa esteitä ja/tai kenttää hyvällä menestyksellä. Ori periytti itseään vahvasti kaikin puolin; sen varsat ovat jalka-asentoja lukuun ottamatta hyvärakenteisia, hyväluontoisia kilpa- ja suoritushevosia. Nykyään Myrkkykeiso elelee oloneuvoksena kotitallillaan osallistuen vain harvakseltaan oriparaateihin.

​

eee. Miestennielijä oli ravurivanhemmistaan huolimatta erinomainen kenttähevonen, jonka rakennekin soveltui ratsun hommiin erinomaisesti. Tammalla oli hyvät rotu- ja sukupuolileimat, pyöreä syvä runko, leveä, hyvin asettunut kaareva kaula, jyrkähkö lapa, hyvä selkälinja ja lautanen, kuivat, melko hyväasentoiset jalat. 155-senttinen, vaaleanpunarautias tamma oli varsin ihastuttava näky ilmeikkään päänsä ja runsaiden jouhiensa ansiosta. Liikkeiltään hevonen oli priimaa, joka askellajissa oli tarmokkuutta ja irtonaisuutta, yliastunta oli hyvä ja liike lähti hyvin takaa. Hyppytekniikka jätti toivomisen varaa, mutta niin vain Miestennielijältä sujuivat metrin esteradat. Hieman kovapäisenä, kuumuvana hevosena Miestennielijä ei ollut helpoin ratsastaa, sillä tammassa oli enemmän imua esteille kuin malttia kuunnella ratsastajaa. Hevonen vaati jämäkän ratsastajan, joka uskalsi tarpeen vaatiessa muistuttaa rumastikin, kuka määrää. Käsiteltäessä Miestennielijä oli lauhkeampi, vaikka heittäytyikin onnellisen kuuroksi kutsuille jos sattui pääsemään karkuun tahrastaan. KTK-II –palkittu raudikko kisasi esteitä ja kenttää hyvällä menestyksellä Keski- ja Etelä-Suomessa.
Tammalle käytettiin rohkeasti erilaisia (painotus, rakenne..) suorittajaoreja, minkä vuoksi Miestennielijän kuusi varsaa ovat keskenään melko erilaisia. Tamma periytti vahvasti kapasiteettia ja komeita liikkeitään, rakennetta ja luonnetta vaihtelevasti. Kaikki Miestennielijän varsat ovat ratsukantakirjassa, ja tamma onkin jälkeläisvalio. Hevonen kuoli 26-vuotiaana.

© kasvattaja