Oikean ponin löytäminen voi sitten ollakkin hankalaa. Me ollaan suurinpiirtein nyt koko alkuvuosi sumplittu erinäköisiä ja kokoisia ekaomaponi-kandinaatteja, mutta mikään ei tunnu mätsäävän lopullisen haaveajattelun kanssa. Ja kyllä, mä tiedän ettei kaikkea pitäis loppupeleissä perustaa haaveisiin ja mielikuviin, mutta en mä millään vaan voi ottaa ponia joka kyllä kulkee kivasti youtubevideoissa, ja on ihan suloinen tapaus, jos se ei nappaa kun ajattelen ehkä suurinta haavettani ikinä; siis omaa ponia.

Eilen me taas käytiin katsastamassa Lohjalla yks epätoivonen yritys olla mun unelmieni ratsu. Se oli sellanen 12-vuotias connemararuuna Pinke, jolla oltiin kisattu pari vuotta aluetasolla. Nyt poni oli myynnissä koska ratsastaja vaihtoi hevosiin kasvettuaan jaloistaan ehkä vähän liikaa pituutta. Kimo Pinke tykkäs hypätä esteitä ja sieti hoitotilannetta, mutta pelkäs vähän kaikkea; se oli ollut jonkin sortin äksidentissä tässä puolen vuoden sisään, ja sen takia se kuulema vähän säpsyi kaikkea. Kaipa siitä olis päässyt yli, mutta isä sanoi jyrkän kieltosanan ja pari espanjankielistä kirosanaa nähdessään ponin pomppivan sen tuulitakin takia keskelle kenttää.

Että sellaisia hevosmarkkinakuulumisia. Tässä innolla jo odottelisin kesää ja tulevia kisakoitoksia, jos olisi poni jolla treenata. Pitäis varmaan itse lisätä jokin ilmoitus nettiin, kolmatta kertaa. Alan jo luopumaan niistä suurimmista kriteereistä; ei sen tarvitse olla kisaponi. Se voi hyvin olla vain ratsukoulutettu, kisaponin siitä saa menemällä kisoihin ja ratsastamalla siellä. Kunhan näyttäisi ihan hevoselta ja olisi elävien kirjoissa. Ja kunhan se nappaisi sieltä sisimmästä ... Isoäiti aina hokee huoh, kun sitä turhauttaa. Mäkin voisin ihan vain sen takia että menee kohta hermot tähän hevosten kanssa säätämiseen. Tai siis, hevosetta säätämiseen.